Taustaa

Suomen Tangent-toiminta syntyi vuonna 2014. Elokuussa 2014 pidettiin järjestäytymiskokous, johon tuli viisitoista siskoa. Nämä siskot muodostivat valmistelevan toimikunnan Tangentin perustamiseksi Suomeen. Perustamiskokous pidettiin 15.11.2014 Porvoossa.

Valmisteleva toimikunta jatkoi työtään sääntöjen luomiseksi ja saattaakseen toiminnan virallisesti käyntiin. Ensimmäinen Tangent Club Suomi Finland ry:n (TCSF) kevätkokous pidettiin Aulangolla 11.4.2015. Samalla TCSF chartrattiin TCI:n toimesta. TCSF:n ensimmäiseksi presidentiksi valittiin valmistelevan toimikunnan puheenjohtaja Anne Suomalainen, kaudeksi 2015-2016. Tangent Club Suomi Finland kuuluu kansainväliseen kattojärjestöön, Tangent Club Internationaliin (TCI), johon TCSF valittiin täysjäsenmaaksi keväällä 2015 Kyproksella. 

Tangentin perustana on kehittää järjestön jäsenten välistä yhteistyötä toimintaperiaatteen ”Anna ystävyyden jatkua” mukaisesti. Toiminta mahdollistaa LC:ssä syntyneiden ystävyyssuhteiden jatkamisen sekä uusien ystävyyssuhteiden saamisen. TCSF:n toiminta on luonteva keino verkostoitua ja luoda uusia kontakteja niin Suomessa kuin kansainvälisesti. TCSF auttaa ja tukee LCSF:ia toiminnassaan sekä tekee Side-By-Side yhteistyötä RTSF:n ja OTSF:n kanssa.

TCSF ry:n kevätkokouksessa valitaan presidentti ja hallitus, jotka johtavat ja kehittävät toimintaa. Hallitus kokoontuu 5-7 kertaa toimikauden aikana. Hallituksen toiminnan painopiste on yleisesti toiminnan kehittäminen ja jäsentapahtumien järjestämisessä. Hallitus edustaa järjestöä kansainvälisissä tapahtumissa.

TCSF pitää vuosittain kaksi virallista kokousta; kevätkokous ja syyskokous. Nämä kokoukset pyritään järjestämään yhteistyössä OTSF:n ja LCSF:n kanssa. Lisäksi TCSF järjestää tapahtumia toimikauden aikana jäsenille.

Antaa ystävyyden jatkua!